Kategoriat
blog kunnat Väestö

Kuntien väestöennusteet animoituna

Suomen väestö ikääntyy, mutta erot kuntien välillä ovat valtavia. Tulevina vuosikymmeninä kuntien tilanne uhkaa eriytyä monista syistä. Syntyvyyden lasku, kaupungistuminen ja talouden toimialarakenteen muutos muokkaavat kuntien väestöä eri tavoin.

Tilastokeskuksen alueelliset väestöennusteet antavat hyvän kuvan tulevista haasteista. Väestön ikärakenteen lisäksi on tärkeä havainnollistaa myös työllisten osuutta väestössä. Siksi Robonomist on rikastanut Tilastokeskuksen väestöennustedataa tuomalla mukaan arvion tulevasta työllisyyskehityksestä. Näitä tuloksia on visualisoitu oheisen web-sovelluksen avulla.

Voit valita minkä tahansa Suomen kunnan, ja painamalla play-nappia näet, kuinka väestön ikäjakauma ja työllisten määrä kehittyvät vuosina 19872040.

Lisätietoa ennusteesta:

Ikäluokkien väkimäärät perustuvat Tilastokeskuksen vuoden 2019 alueelliseen väestöennusteeseen. Ennuste on ns. demografinen trendilaskelma, jossa lasketaan, mikä olisi alueen tuleva väestö, jos viime vuosien väestönkehitys jatkuisi samanlaisena. 

Tämän lisäksi Robonomist on laskenut työllisten jakauman hyödyntämällä vuoden 2018 työssäkäyntitilastoa. Ennusteessa on oletettu, että kuntien sukupuolittain lasketut työllisyysosuudet pysyvät vakioina ennustejaksolla. Ikäjakauman profiili perustuu kansalliseen keskiarvoon ja sen taso on sovitettu vastaamaan kunkin kunnan työllisyysastetta vuonna 2018.

Robonomist tuottaa myös paljon muuta tietoa kunnista päätöksenteon tueksi hyödyntämällä skaalautuvaa data-analytiikkaa. Lisätietoa tuotteistamme löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *